Etusivu Kauko Nero Joku Harrastukset Stoorit Valokuvat Muuta Linkit Vieraskirja


Match Showt


Kaukonkin kanssa alussa oli kyse siitä, että saadaan pojalle kaaliin miten siellä kehässä oikein käyttydytään. Nykyään se on sellaista hauskaa ja erillaista tapaa viettää tylsiä päiviä jolloin ei olis muutakaan tekemistä. Siellä näkee kavereita ja uusia tuttavuuksia. Osasta mätsäristä on vain sijoitus tiedossa, koska Kaukon saadessani ja mätsäreihin osallistuessani en tajunnut että niistä joskus vielä täällä kertoisin.



Koneen kenttä- 17.8.2008.
Helsingin Seudun Kennelpiirin nuorisojaosto
PUN2
Kauko ja Joku kilpailivat samassa kehässä, Kauko voitti Jokun, saaden siis punaisen nauhan. Puanaisten kehässä Kauko sijoittui vielä hienosti toiseksi. Palkinnoksi 4kg ruokasäkki, ruusuke ja kännykkäkoru.



Vantaa, Hakunila- 27.7.2008.
Pelastetaan koirat ry
PUN3
Lähdettiin Kaukonja Jokun kanssa taas viettämään kaunista ja aurinkoista päivää hakunilan urheilupuistoon. Kauko käyttäytyi taas upeasti ja oli punaisten kolmas. Palkintona oli ruokasäkki ja ruusuke.



Vantaa, Hakunila - 19.7.2008.
Voimahali-Foorumi, HESY:nn hyväksi
SIN1, BIS6
Lähdettiin kera Kaukon ja Jokun, sekä Annan ja Neron, kohti Hakunilan urheilupuistoa. Kauko sai sinisen nauhan, sinisten kehässä Kauko sijoittui upeasti ykköseksi. BIS kehässä sijoittui vielä hienosti kuudenneksi kahdeksasta kanssakilpailijasta. Palkinnoiksi saatiin ruusuke, pokaali, koirahierontaa(:D) ja nameja.



Helsinki, Sahis - 10.5.2007.
PUK ry. & Pumit ry
SIN2
Lähdettiin kera kolmen koiran kokeilemaan onnea. Kauko sijoittui hienosti sinisten toiseksi.



Vantaa, Myyrmäkihalli - 22.10.2006.
Lemmikki 2006
SIN



Helsinki, Kone - 7.9.2006.
Vesikoirat ry
PUN1, BIS4
Säätä uhmaten lähdimme tukemaan vesikoirat ry:n toimintaa. Se ei ollutkaan mikään turha reissu ei. Siellä sateessa Kauko sijoitettiin punaisten ykköseksi ja lopuksi isossa kehässä tuomarit yhteistuumin sijoittivat Kaukon neljännelle sijalle! Kaukon ensimmäinen bis-sijoitus!



Helsinki, Sahis - 31.8.2006.
Cockerspanielit ry.
SIN2



Helsinki, Sahis - 29.8.2006.
Dalmatiankoirat ry.
PUN4



Vantaa, Hakunila - 19.8.2006.
Pelastetaan Koirat ry.
PUN5
Lähdimme Kaukon kanssa kahdestaan Hakunilaan mätsäri tunnelmiin. Siellä monen tunnin odottelun jälkeen sijoituimme punaisten viidenneksi. Koiria oli paljon, ja aurinko porotti kirkkaalta taivaalta.
Lisää Kuvia


Helsinki, Tuoppi - 17.8.2006.
-
SIN



Helsinki, Sahis - 15.8.2006.
SuKoKa
SIN2



Helsinki, Sahis - 25.5.2006.
SCY Helsingin alajaosto
SIN1



Helsinki, Kone - 13.5.2005.
Suomen Tiibetiläiset ry.
PUN3



Vantaa, Tikkurila - 10.10.2004.
Suomen Dobermannyhdistys
PUN2



Helsinki, Rastila - 9.10.2004.
-
PUN4



Helsinki, 18.8.2004
-
SIN1



Helsinki, 17.8.2004.
-
PUN4



Helsinki, 15.8.2004.
Koiraetsijät ry
SIN5




© Annina & Anna 2005-2007