Etusivu Kauko Nero Joku Harrastukset Stoorit Valokuvat Muuta Linkit Vieraskirja


Ehdin harrastaa Junior Handleria vain muuteman vuoden, mutta se oli varsin antoisaa. Viimeinen vuoteni junnuissa oli 2007, jolloin junnu-harrastukseni olikin aktiivisimmillaan.
Junnut antoivat paljon itsevarmmuutta myös rotukehiin ja vaikkei hyllyäni korista JH-pokaalien ja -ruusukkeiden rivistö, olen iloinen kaikista kokemuksista joita tämä harrastus antoi.

Nyt seuraan junnu -kehiä itse sivummalta, mutta en ole voinut olla täysin erossa kehiltä, joten harrastus on jatkunut muiden opettamisella. Olen auttanut muutemaa nuorta aloittamaan ja etenemään junnujen parissa.
Minut saattaa siis löytää JH -kehän laidalta, mutta aktiivisemmin toimin oman rotuni, espanjanvesikoirien parissa. Olen myös vetänyt jonkun verran näyttelytreenejä, etenkin espanjan- ja portugalinvesikoirille.

Moni haluaa listata junnu -uransa hienoja hetkiä. Jokainen kisa ja harjoittelutilanne on ollut minulle kokemus ja omalla tavallaan tärkeä. Yhtä hetkeä en osaa siis nostaa jalustalle, joten mainitsen kolme suosikkiani.
Ensimmäinen SM-osakilpailuni Turussa 2007 oli hienosti järjestetty ja hyvän suorituksen jälkeen jatkoon pääseminen oli hienoa.
Heinolan kansallisessa näyttelyssä 2007 selvitimme tiemme Neron kanssa viidensiksi monen hyvän handlerin ohitse. Sukulaisiani oli myös tullut paikalle katsomaan suoritustani, mikä tuntui todella hienolle.
Viimein kisani oli Messukeskuksen Voittajanäyttelyssä järjestetty SM-osakilpailu. Kisa oli tiukka, eikä meille irronnut jatkopaikkaa lainakoira Tinkan kanssa, mutta kokemus oli hieno.

Voittaja 2007 -näyttely 8.12.2007 SM-osakilpailu
Tuomari: Anette Korpi
Viimeinen kilpailuni Junior Handlerissa. Kisakaverina tuttujen ihastuttava norwichinterrierinarttu Tinka, eli Fantabulous Lily Bollinger.
Tulos: ei jatkoon /78


Turku kv 28.1.2007 Photobucket Photobucket


© Annina & Anna 2005-2008